Siirry pääsisältöön

Tekstit

Illan Järkipiiri tauolla, sunnuntaina yllätysvisiitti Oodiin!

Tänään Tampereen piiri on tauolla, ja pidämme syksyn viimeisen tapaamisen kahden viikon päästä 12.12. Tervetuloa silloin! Helsingin piiri kokoontuu ennen joulua vielä kahdesti, 5.12. ja 19.12. Lisäksi Järkipiiriläisiä pääsee tapaamaan ensi sunnuntaina Oodissa, kun järjestämme kaikille avointa keskustelutoimintaa! Lisätietoa tulossa pian.

Järkipiirit marraskuussa

    Marraskuun harmauteen voi hakea piristystä esimerkiksi keskustelun ääreltä! Sekä Tampereen että Helsingin piireihin voi tulla mukaan myös näin loppuvuodesta. Helsingin piirissä käsiteltiin viime kerralla woke-ilmiötä ja sen taustoja, teorioita ja konkreettisia ihmisten kanssa toteutettavia toimia kuten etuoikeuskävelyä. Jatkamme aiheen parissa myös ensi kerralla 21.11. Tapaamiset järjestetään kantakaupungin alueella. Tarkemman tapaamispaikan saat ilmoittautumalla jarkipiiri@gmail.com. Tampereella keskusteltiin viimeksi ihmisenä olemisesta tässä ajassa, kun sosiaalinen eripura ja kuplautuminen ovat voimistuneet ja sosiaalisesta elämästä iso osa on siirtynyt nettiin ja teknologian välityksellä tapahtuvaksi. Huomisen tapaamisessa (14.11.) luvassa hieman erilaista ohjelmaa, kun pidämme Mahdollisuuksien Tilalla "avointa lavaa" puheille ja esityksellisillekin puheenvuoroille maailman tilasta ja kävijöiden omista kokemuksista viime vuosien muuttuneessa maailmassa. Keskustelemme

Tampereen tapaaminen peruttu tältä päivältä

Joudumme valitettavasti perumaan illan Järkipiirin Tampereella. Tervetuloa taas kahden viikon päästä eli 3.10! Uudet tulijat ovat myös lämpimästi tervetulleita tapaamisiin. Lisätietoa toiminnasta saat halutessasi sähköpostitse: jarkipiiri@gmail.com Tampereen piireissä on keskitytty viime kerroilla tekoälyn, teknologian ja transhumanismin teemoihin. Helsingissä olemme keskustelleet mm. aikamme epävakauden, kuplautumisen ja ns. totuuden jälkeisen ajan ydinongelmista, korona-ajan virheistä ja jälkipyykin akuutista tarpeesta, sekä kesän rasismikeskustelun mustavalkoisuudesta. Keskustelun aiheet elävät ja vaihtelevet. Piireissä keskustellaan aktiivisesti myös laajemmin yhteiskunnassa/ympäristöissämme vaikuttamisesta ja luovastakin toiminnasta vaikuttamisen keinona. Mukaan mahtuu, mikäli kaipaat kasvokkaista keskustelua ja järjellisyyden yhteyteen hakeutumista näinä outoina aikoina!

Tekoälykeskustelua Tampereella

Tämän illan Järkipiirissä Tampereella jatketaan viime viikon tiede/uskonto-keskustelusta tekoälyn pariin. Luvassa alustus aiheeseen ja keskustelua. Teemana erityisesti teköälyn luonne sekä sen käyttöönottoa aktiivisesti ajavat ihmiskuvat ja arvot ajassamme. Lämpimästi tervetuloa! Tapaaminen tutusti Mahdollisuuksien Tilalla (Selininkatu 5, Tahmela/Pispala). Oviraha 3 euroa (sis. teetä).      

Onko tiede uskonto?

Ja milloin siitä tulee sellainen? Näitä teemoja pohditaan huomenna Tampereen Järkipiirissä. Piirin toiminta on kaikille avointa, tarkoituksena on tarjota aatteellisesti sitoutumatonta, harmaan alueen keskustelualustaa maailman tilanteesta keskusteluun. Tervetuloa! 🫖🍂🛋️ Tapaamiset jatkuvat kesätauon jälkeen taas joka toinen tiistai klo 18. Paikkana tutusti Mahdollisuuksien Tila (Pispala). ☺️

Tampereen tapaaminen 8.8. peruttu!

Joudumme valitettavasti perumaan tämän illan Tampereen Järkipiirin tapaamisen sairastapauksen vuoksi. Seuraava tapaaminen järjestetään tiistaina 22.8. tervetuloa silloin myös uusille kävijöille! Tampereen piiri jatkaa toimintaa tutusti Mahdollisuuksien Tilalla Pispalassa (os. Selininkatu 5).

Tule mukaan!

Tampereen ja Helsingin Järkipiireissä on ollut heinäkuussa pientä kesätaukoa tapaamisista. Jatkamme kokoontumista Helsingissä ensi viikolla 1.8., ja Tampereella 8.8. Nyt onkin hyvä hetki hypätä mukaan, jos haluat paikan keskustella yhteiskunnasta ja politiikasta niin, että vastakkainasetteluihin luisumisen sijaan pyritään nojaamaan järkeen ja tosiasioihin. Tämä voi tarkoittaa sitä, että itsestäänselvyyksiltä tuntuvia asioita pohditaan syvemmin, että nostamme esiin myös marginaalisia näkemyksiä ja pohdimme niiden validiteettia, tai vaikka sitä, että tutkimme yhdessä asioiden taustoja syvemmin. Viime aikoina moni on kritisoinut julkisessa keskustelussa polarisaatiosta huolestuneita siitä, että he joutuvat tasapuolisuusharhan valtaan eivätkä näe, että kyseessä ei ole moraalisesti tasa-arvoinen taistelu. Tämä oikeuttaa oman sodan ja toisen puolen demonisoinnin. Sovittelevuus ilman pyrkimystä todenmukaisen kuvan saamiseen tilanteesta ei toki vie pitkälle. On tärkeää selvittää, mistä kiistoi